
Tykkän kirjoittaa julkkiksista, ja erityisesti niistä jotka eivät ole vielä maailmanluokan megastaroja. Tästä otan esimerkiksi JJn, eli Jordan Jansenin, joka on tällä hetkellä 12-vuotias laulaja. Monet ajattelevat hänestä tulevan seuraava Justin B, mutta uskon että hänestä tulee jotain vielä isompaa. Australiassa hän on jo tunnettu, mutta suomen IRC-gallerian kerhossa on vain kaksi jäsentä. Jordanilla ei ole omaa musiikkia, vain yksi kappale löytyy herran MySpace sivustolta.
MySpacessa Jordanin tarina kerrotaan näin:
Jordan oli tavallinen poika, joka ajeli skootterillaan Queenslandin kaduilla ystäviensä ja isosiskonsa kanssa ja kuunteli Michael Jacksonin musiikkia, kun hän ilmoittautui kykykilpailuun ensimmäisellä luokalla ja sijoittui toiseksi. Mutta vaikka hän ei voittanut ensimmäistä palkintoa, hän sai jotain paljon tärkeämpää: Jordan tajusi, että hän oli löytänyt jotain, mitä todella rakasti.